Benedict of Nursia
1999
Oil pastel
104 x 107 cm
ORA ET LABORA
Neljätoistavuotiaana yritin aloittaa
kirkollista tiedemiehen uraani
ja siirryin opiskelemaan Roomaan,
mutta tutkimukseni keskeytyivät,
sillä käsitin olevani väärässä seurassa.
Me, vasta lapset, minä korostan
että olimme lapsia.
Toverini ryyppäsivät ja käyttivät päihteitä
minkä jaksoivat, joivat kai huuhtoakseen
rivot sanansa kurkusta alas.
Tuskin kestin tuota armotonta menoa
Sivustakatsojana,
hulluksihan siinä melkein tuli.
Tämä alkaa jo olla liian paksua!
Hyvästelin uskollisen imettäjäni
ja lähdin matkaan.
Vetäydyin Abruzzien jylhään vuoristoon
katselemaan taivaansaleja. Mikä maisema!
Löysin kauniin kallioseinäisen luolan,
jonne rakensin vastaisen kotini.
Vesiputous oli siinä vieressä
ja lohdulliset pähkinäpuut.
Läheisen luostarin munkki
toi päivittäin ruokaa.
Annettuaan merkin kellolla
hän laski eväskorin kalliolta luoliin.
Sain olla kerrassaan rauhassa.
Myönnettäköön nyt, että kestin yksineloa
silloin vain kolme vuotta.
Ikävä kyllä seuranani vieraili usein
tuollainen seitinohut kaunotar:
varjokuva, kummituksen kummajainen,
ihastuttava aavetyttö.
Karkoitin hänet luotani,
kieriskelin nokkosissa ja kanervissa.
Ohdakkeet ja orjantappuratkaan
eivät aina auttaneet
pitämään häntä loitolla,
ja käsi eksyi.
Mieli myös.
Luonteenlujuuteni kehittyi kuitenkin aikaa myöten.
Tällöin jouduin, kun minua hartaasti pyydettiin, luostariin apotiksi.
Surkeat tavat sielläkin vallitsivat.
Jos irstaus pysyi niin ja näin jotenkuten kurissa,
niin juomatavat olivatkin sitten omaa luokkaansa!
Yrittivät myrkyttää minut!
Tein ristinmerkin pikarin yli,
siunasin luostariveljeni
ja rusensin lasin rikki kädessäni.
Luostariveljet lopulta alkoivat taipua
siveellisempään elämään,
ja asiat alkoivat mennä parempaan suuntaan.
Aloimme perustaa tytärluostareita
Subiacon läheisyyteen, kaksitoista kaikkiaan.
Kolmekymmentä vuotta munkkien parissa;
ainakin voin vielä vaihtaa toveripiiriä.
Amfiteatterin rauniot saivat lähelleen kilpailijan!
Löysin uuden vuorilinnan, Castrum Casinumin.
Noihin raunioihin rakensin pesäni, yksin.
Uhrasivat Apollolle tämän seudun temppelissä,
mutta tein siitä lopun,
Martinus Toursilaisen
pyhän kunnian nimeen.
Taas erakkouteni päättyi
velvollisuuksiin ihmiskuntaa kohtaan.
Nuo ihmiset eivät kertakaikkiaan osaa tehdä
mitään ilman minun neuvojani!
Perustettiin siihen linnanraunioon
Monte Cassinon luostari.
Ankaraa kuria vaadin heiltä.
He sovelsivat sitä.
Oli näitä toivottomia keimailevia miehiä,
jotka ottivat naispuolisilta luostarivierailta
hyväntuoksuisia partavesiä ja muuta pöyristyttävää.
Asiat on pantava tärkeysjärjestykseen!
Kuitenkin. Ei tämä luostarikurini
mahdoton ole noudattaa.
Ruokaa on täysin riittävästi
ja viinikin on sallittu
- ei kuitenkaan aamusta iltaan.
Ei ihminen tarvitse ylellisyyttä.
Jos eivät tuoli, sänky ja peitto riitä,
niin johan on kumma.
Kello kaksi yöllä
saamme viettää jumalanpalvelusta;
joka päivä
seitsemän kertaa päivässä
on syytä hiljentyä rukoukseen.
Eritoten käärimme hihat veljien kanssa
ja alamme suorittaa tieteellistä työtä.
Lopultakin!
Vita activa! Vita complentativa!
Caritas.
Koko maailma silmissäni yhdessä auringonsäteessä.
Benedictus syntyi Umbrian Nursiassa v. 480 ja aloitti vapaiden taiteiden opiskelun neljätoistavuotiaana Roomassa, jossa ei viihtynyt. Hän vetäytyi välillä erakoksi Subiacoon ja perusti v. 529. ensimmäisenä länsimaalaistyylisen luostarin Monte Cassinon Campaniaan Casinus-vuorelle, jonka liepeille nousi pian kaksitoista tytärluostaria. Luostari ryöstettiin ja hävitettiin useita kertoja longobardien ja saraseenien toimesta 500-800 lukujen välillä sekä tuhottiin törkeästi toisessa maailmansodassa tykkitulella. Luostari kuitenkin nousi aina jaloilleen, ja sitä kehittivät useat seuraajatkin, joista kuuluisimmat olivat Bonifatius ja Bernhard Clairvauxlainen. Benedictus keskusteli kerran vuodessa luostarin ulkopuolella kaksoissisarensa Skolastikan kanssa, joka oli hänkin vetäytynyt maailmasta perustaakseen benediktiininunnien sääntökunnan. Benedictuksen luostarisääntö teki eron idän kirkon mystiikkaan nähden; mietiskelyn lisäksi päiväjärjestys oli tarkkaan säädetty: aamuyöstä alkaen vuorottelivat kuorirukous, raamatunluku, opiskelu ja ruumiillinen työ. Mottona oli "rukoile ja tee työtä". Benedictus haudattiin sisarensa vierelle vuonna 547. Pyhäinjäännöksiä säilytetään hänen kotiluostarissaan sekä Ranskassa Saint-Benoit-sur-Loiressa. Benediktiiniläisluostarit olivat Euroopan henkisen ja aineellisen kulttuurin keskuksia, minkä vuoksi Benedictus kuuluu Euroopan suojeluspyhimyksiin myös pedagogisessa mielessä. Myös maatyöläiset, kuparisepät ja kuolevat saavat nauttia hänen suojelustaan. Hän auttaa myrkytyksiin, kuumeeseen, sappikiviin, nokkoskuumeeseen ja noituuteen. Benedictus kuvataan usein benediktiiniläispuvussa kädessään särkynyt malja tai seula, joka rukouksella tulee taas ehjäksi. Seuralaisenaan hänellä on korppi, jonka kanssa hän jakoi ruokansa. Attribuutteihin kuuluu myös viinipikari, jonka sisällä luikertelee käärme; tämä symboloi n. 525 luostariveljien Benedictukseen kohdistamaa murhayritystä. Muistopäivää vietetään 11. heinäkuuta.