1994
Oil pastel
101 x 81 cm
KANNA MINUA OFOROS, JÄTTILÄINEN!
Oforos oli suurikokoinen mies, suorastaan jättiläinen.
Hän oli fyysisesti hirvittävän voimakas.
Hän oli myös kiltti ja avulias ihminen,
joka piti päivänselvänä elämäntehtävänään
olla palvelija jollekulle.
Kuninkaani on veltto pelkuri, joka säikkyy paholaista.
En viihdy tässä työpaikassa moisen vätyksen
ja mitättömyyden luona,
haluan sentään kunnioittaa isäntääni.
Tuollainen pomo ei ole minua varten.
Haaskaan hyviä voimiani väärälle miehelle.
Turhaan täällä nostelen painavia viljasäkkejä
ja teen maatöitä.
Näkemiin!
Paholaisen paimenena.
Jaahas, tämä isäntä on kavalaja viekas tyyppi,
mikä ei ole oikein minun makuuni.
Jotain raukkamaista tuossa pujopartaisessa
liuhuviitassa on. Epäilyttävää on myös
hänen ainainen tapansa väistää katsettani.
Isäntä, joka ei uskalla katsoa palvelijaa silmiin.
Käsittämätöntä. En tajua ollenkaan.
Pitäköön komeat mustat ratsunsa
ja hienon hovinsa ja koreat asusteensa.
Minulle saa riittää:
tämä viimeinen
kaikkein arveluttavin tapaus oli,
kun retkeilimme isännän kanssa vuoristossa
ja pikkukylän ohitettuamme
hän alkoi täristä ja vavista nähtyään
pienen maantievarsiristin.
Noita ristejä on joka kylässä,
ei niissä mitään tavatonta tosiaankaan ole.
Hyvästi sitten vaan, surkea Piruseni.
Oforos tapasi matkallaan erakon,
joka julisti kristinuskoa
ja suositteli hänelle uutta ammattia.
Jätti piti hyvänä ajatuksena jäädä joen rannalle
asumaan pieneen mökkiin,
josta tarvittaessa auttaisi pyhiinvaeltajia ja muita matkalaisia virran yli.
Palveluammatti sopii minulle,
joka olen synnynnäisen kohtelias
ja kuin luotu asiakaspalveluun,
tuumi kolossaalinen ystävämme.
Eräänä talviyönä Oforoksen mökin ovelle kolkutettiin.
Siellä oli pieni arka pörröpäinen poika, joka pyysi,
että hänet pitäisi kuljettaa vastarannalle.
Oforos oli niin huonokuuloinen,
että pienokainen joutui toistamaan pyyntönsä kolme kertaa.
Jätti kapsaisi lapsen harteilleen
ja asteli synkkään pilkkopimeään virtaan.
He eksyivät vahingossa
jonnekin tippukiviluoliin,
jossa kaikui pelottavasti.
Vesi loiskui pyörteisenä
ja lapsen hyttysmäinen ininä sattui korviin,
kun sanoista ei saanut mitään selvää.
Nuo iljanteiset kosteat seinämät.
Miten tuo pikkulapsi voi olla noin painava!
En jaksa enää, pitää pysähtyä lepäämään.
Oforos laski lapsen kivelle istumaan.
Lapsi sanoi jotakin.
Minä olen Jeesus,
jonka hartioilla lepäävät maailman synnit.
Otatko vastaan kasteen, Kristoforos?
Kristuksenkantaja liikuttui syvästi.
Loppumatkan taakka oli kevyt kantaa
ja tuotapikaa he olivat vastarannalla.
Päivä alkoi paistaa ja ihastuttavat hiekkarannat kimaltelivat.
Sieviä simpukoita oli ajautunut rannalle.
Kristofos laski maahan pojan,
joka juoksi iloisena tiehensä.
Palattuaan mökilleen Jätti iski maahan vaeltajansauvansa,
joka alkoi heti versoa vihannaksi taatelipuuksi
Kristoforos, Oforos (Offerus, Reprobus), eli luultavasti 200-luvulla ja kärsi marttyyrikuoleman Vähä-Aasiassa. Hänelle omistettiin kirkko Bityniassa, nykyisessä Pohjois-Turkissa n. 450. Legendan mukaan Oforos-jättiläinen siirtyi paholaisen palveluksesta lautturiksi, joka kuljetti matkustajia joen yli. Kerran asiakkaaksi tuli itse Jeesus-lapsi, joka oli niin painava, ettei tehtävä ollut onnistua. Kohdattuaan voittajansa Oforos kääntyi uskoon, sai nimekseen Kristuksenkantaja ja iski vaellussauvansa maahan, joka versoi joko taateli- tai palmupuun. Kristoforoksen kerrotaan sitten julistaneen evankeliumia Lykiassa. Hän kieltäytyi uhraamasta roomalaisten jumalille ja käännytti vankeudessa kaksi naista, jotka olivat saapuneet viettelemään häntä. Hänet tuomittiin kuolemaan ensin polttamalla, sitten nuolilla. Molemmat yritykset epäonnistuivat, joten hänet teloitettiin. Kristoforos oli arvossaan keski-ajalla, mutta unohtui 1600-luvulla. Kunnioitus on taas alkanut elpyä meidän vuosisadallamme, esimerkiksi Pariisin Citroënin autotehtaan lähellä sijaitseva kirkko on omistettu hänelle. Uskotaan, ettei kukaan, joka näkee Kristoforoksen kuvan, voi kuolla samana päivänä, minkä vuoksi autojen kojelaudoille kiinnitetään hänen kuviaan turvallisen matkan takaamiseksi. Kristoforos on postinkantajien, urheilijoiden, kantajien, satamamiesten ja yleisesti ruumiillisen työn tekijöiden suojeluspyhimys. Hän suojelee lento- ja vesiliikennettä sekä myös ruttoa ja myrskyvaaraa vastaan. Muistopäivä 25. heinäkuuta poistettiin katolisesta kalenterista v. 1969. Hollolan kirkon asehuoneen seinää on koristanut joskus suuri Kristoforoksen kuvafragmentti, mutta siitä on säilynyt vain ison vihreän lehden osa. Lohjan Pyhän Laurin kirkon kalkkimaalauksessa Kristoforosta kidutetaan jousilla ampumalla.